FOTOJOOGAA

MIELELLE

Valon kuvaaja: Tuula Ronumäki

30.6.2017

Valokuvaaminen on minulle mieluinen harrastus, jonka parissa olen viettänyt aikaa epäsäännöllisen säännöllisesti jo vuosia. Ensimmäisen hurahduksen koin alakoululaisena, kun sain isäni vanhan järjestelmäkameran. Viehätyin ajatuksesta, että kuvaan vaikuttaa niin moni osatekijä. Alussa valokuvaaminen oli enemmänkin räpsimistä, jonka lopputulos tuntui olevan kiinni lähinnä tuurista. Nuorena aikuisena kuvaaminen painottui lähinnä tilanteiden ja seikkailuiden ikuistamiseen. Sittemmin opin hallitsemaan kameraa paremmin, valikoimaan kuvattavia kohteita ja etsimään omanlaistani tapaa kuvata. Nykyään - työssäkäyvänä kahden alakoululaisen äitinä - valokuvaaminen on ennen kaikkea omien hetkien ottamista arjen kiireistä. Valokuvatessa keskityn täysin hetkeen ja pystyn päästämään valloilleen ripauksen luovuutta. 

 

Kuva: Tuula Ronumäki

 

 

Olen visuaalinen ihminen ja kuvat merkitsevät minulle paljon. Katselen mielelläni muiden ottamia valokuvia ja aihepiiri niiden suhteen on varsin laaja. Olen Instagramin, Pinterestin ja blogien suurkuluttaja. Kuvien kautta koen paitsi ihan puhdasta visuaalista mielihyvää, myös syvempiä tunteita. Joissain kuvissa vain on jotain sellaista, joka liikuttaa syviä tunteita ja ajatuksia, tai herättää huomaamaan uusia näkökulmia. 

 

 

Kuva alkaa elää omaa elämäänsä muiden tulkinnoista käsin,

jolloin saatan itsekin hoksata jotain uutta kuvissani, itsessäni tai
tavassani olla olemassa. 

  

 

Uudenlaisen elämyksen valokuvaamisen maailmaan sain viime keväänä, kun osallistuin Fotojoogaa mielelle -verkkokurssille. Parasta antia kurssilla oli viikkotehtävien toteuttaminen ja palautteen antaminen ja saaminen. Kun kuvat laittaa muiden nähtäville ja kommentoitavaksi, saattaa niihin saada näkökulmia, joita ei muuten olisi tullut ajatelleeksi. Peilaaminen toisten kautta antaa mahdollisuuden nähdä asioita uudessa valossa ja kasvattaa siinä sivussa itsetuntemustaan. Samalla oma ymmärrys valokuvien tulkintojen loputtomasta kirjosta laajenee. Minun ottamani kuva ei näyttäydy toiselle samanlaisena kuin minulle, koska jokainen tarkastelee sitä omista lähtökohdistaan, tunnemaailmastaan ja kokemuksistaan käsin. Kuva saattaa alkaa elää omaa elämäänsä muiden tulkinnoista käsin, jolloin saatan itsekin hoksata jotain uutta kuvissani, itsessäni tai tavassani olla olemassa.  

   

Kuva: Tuula Ronumäki

 

 

Nyt olen luultavasti aiempaa ennakkoluulottomampi ja hivenen armollisempi itseäni kohtaan valokuvaamisen suhteen. Kuvaus ei ole pelkästään täydellisten kontrastien, valkotasapainojen tai kultaisten leikkausten viidakkoa, vaan se voi olla myös kokeilevaa leikittelyä, tahallistakin epäonnistumista ja heittäytymistä hetkien vietäväksi. Joskus tärkeintä ei ole lopputulos, vaan kuvaamisen aikana mielessä liikahtelevat asiat. Koen, että valokuvaamisen kautta voi nähdä itsessään ja maailmassa uusia puolia - joko ottamalla kuvia tai katsomalla muiden otoksia. Hyvän kuvan ei aina tarvitse olla kaunis, vaan joskus ns. ruma kuva voi olla juuri oikea siihen tilanteeseen ja kuvaamaan mielen päällä liikkuvia tuntoja. 

 

 

Hyvän kuvan ei aina tarvitse olla kaunis, vaan joskus ns. ruma kuva

voi olla juuri oikea siihen tilanteeseen ja

kuvaamaan mielen päällä liikkuvia tuntoja. 

 

 

Kun lähden liikkeelle kameran kanssa, tunnen olevani paremmin läsnä hetkessä. Havainnoin, fiilistelen ja nautiskelen ympärilläni olevasta. Kameran kanssa kiinnitän helpommin huomiota pieniin yksityiskohtiin, joita muuten en arjessa ehdi huomata. Ajan kanssa tosin silmä harjaantuu siten, että ilman kameraa bongaa mielenkiintoisia kuvakulmia - ja sitten harmittelee, että kamera onkin kotona eikä mukana. Onneksi on kännykkäkamera, joka ansaitsee asemansa tilanteiden ja tunnelmien helppona ikuistajana. 

  

Tänä kesänä muuten on ollut pakko pukeutua lämpimästi, jos on halunnut lähteä kuvaamaan kukkakedoille ja pusikoihin. Mutta yksi hyväkin juttu viileydessä on - hyttyset eivät ole kiusanneet pusikoissa kyykkijää ;)  Valokuvaamisiin! 
 


Tuula Ronumäki
Olen 43-vuotias pirkkalalainen, joka työskentelee asiakastuessa ja vapaa-ajallaan rakastaa hyviä kirjoja, kameran kanssa pusikoissa kyykkimistä sekä hiljaisuutta. Instagram-tilini elää vuodenaikojen mukaan: instagram.com/tuula.tupunen  Perheen kolmasluokkalainen on myös innokas kuvaaja ja maailman tutkija: instagram.com/roponen509/

 

 

Kuva: Tuula Ronumäki

 

 

----

Fotojoogaa mielelle järjestää Vaikuttava kuva -valokuvauksen verkkokurssin, jonka tarkoituksena on opastaa sinua tunnistamaan ja välittämään tunteita valokuvaamisen keinoin. 
Kurssi alkaa 15.9.2017 ja kestää 5 viikkoa.

Lue lisää täältä ja tule mukaan tunnekuvamatkalle!

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Viimeisimmät
Please reload

Etsi aiheittain
Please reload

Seuraa meitä
  • Facebook Social Icon
  • Pinterest Social Icon
  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black Pinterest Icon

© 2017-2019 by Fotojoogaa mielelle