FOTOJOOGAA

MIELELLE

Vieraskynä: Mantra epämukavuusalueesta

14.7.2017

Mantra epämukavuusalueesta kuulostaa minun korviini surulliselta; ihan kuin epämukavuus olisi jokin positiivinen itseisarvo, kun se mielestäni on vain yksi väline oppimisessa ja kokemisessa.

 

Eräs kollegani kirjoittaa usein siitä, että valokuvaajilta puuttuu uskallusta. Teksteistä minulle tulee hyvin usein tunne siitä, että olisi olemassa Se Oikea Tapa Kokea Asioita (sudenpentujen käsikirjassa S.O.T.K.A.), ja että se on aina mukavuusalueen ulkopuolella. Eihän se nyt vaan mene ihan niin, vaan se menee siellä, missä kukin yksittäinen kuvaaja haluaa sen olevan, sillä oikeita tapoja kokea asioita on useita.

 

Johan sekin on kapea alue, että on valokuvaaja eikä esimerkiksi kokki tai mehiläistarhuri. Mitä lisämerkitystä sitten on sillä, että on erikoistunut kuvaamaan nimenomaan sohvia ja haluaa kehittyä siinä mahdollisimman hyväksi, eikä ole lainkaan kiinnostunut kuvaamaan harakanpoikasia tai muuta sillä niin sanotulla epämukavuusalueella?

 

 Kuva: "Dialogi"
Arttu Manninen, omakuva

 

 

Olen itse ehdottomasti enemmän diversiteettigeneraattoreita, jotka kokeilevat kaikenlaista tulensyöksemisestä psykedeeleihin ja lehtien haravoimiseen, mutta hyväksyn sen, että joku saattaa nauttia suunnattomasti esimerkiksi siitä, että klassisessa musiikissa pyritään soittamaan jonkun toisen musiikkia omien sävellysten sijaan.

 

Jos verrataan esimerkiksi ääni-insinööriä ja äänitaiteilijaa, niin ensimmäinen saattaa haluta mallintaa digitaalisesti mahdollisimman tarkasti kitaraa pyrkien siihen, että se kuulostaisi mahdollisimman tarkasti oikealle kitaralle, kun äänitaiteilija saattaa haluta luoda ääniä, joita ei koskaan aiemmin ole kuultu maan päällä.

 

Ei äänitaiteilijan halu kokeilla kaikkea uutta tee vähäpätöisemmäksi ääni-insinöörin halua toistaa jotain, vaikka itse usein mieluummin loisinkin uutta kuin toistaisin vanhaa. Kaiken lisäksi noiden kahden ryhmän lisäksi on olemassa kaikki variaatiot siltä väliltä sekä ne, jotka kuuluvat molempiin ryhmiin päivästä ja tarkoituksesta riippuen. Ja sitten on olemassa kokkeja, joille noiden kahden vertaaminen alun alkaenkin on ihan täysin yhdentekevää.

 

Yhtenä isona jakona uuden kokemisen ja vanhan toistamisen osalta saattaa olla se, että ensimmäisen joukon on mukavampi tehdä asioita ilman, että päämäärä on valmiiksi määritelty ja saattaa muuttua matkan varrella, eikä sitä voi verrata aiempiin mittareihin.

 

Insinöörillä on selvä päämäärä. Kokonaan uutta luova taiteilija taas joutuu kamppailemaan sen kanssa, että mitään päämäärää ei ole, eikä ole itsestään selvää, koska työ on valmis. Parasta kaikessa onkin se, että kumpikin on ihan oikeilla jäljillä.

 

Sen lisäksi siinä samassa missä voimme kuulua yhdessä asiassa uuden kokemisen ryhmään kuulumme äärettömän monissa muissa vanhan toistamiseen. En haluaisi esimerkiksi sitä, että näppäimistöni järjestys vedettäisiin sattumanvaraisesti uusiksi joka aamu, vaikka se veisikin kirjoittamisen joka kerta epämukavuusalueelle.

 

Reilut kaksikymmentä vuotta karatea opettaneena sanon, että tiedostettu, juuri opittu liike on kömpelö. Toistot auttavat tekemään liikkeistä sulavia ja automaattisia. Joitain asioita on kerrattava riittävän paljon, että on edes mahdollista lähteä soveltamaan niitä. Eikä se, että vertaa salilla  ääneen pukujen sopivuutta harjoitteluun (vrt. laitteet ja tiedostomuodot kameroissa) tarkoita sitä, että päämäärä puuttuisi harjoittelemisesta.

 

 

Yhden teeman tutkiminen

 

Esimerkkinä yhden teeman tutkimisesta on yli 500 viimeisen vuoden sisällä ottamaani kukkakuvaa. ’Kukkamuotokuvat’ on samalla yksi esimerkki siitä, miksi laatikoita ei aina tarvitse katsoa ulkopuolelta, vaan laatikon sisäpuolellakin löytyy usein paljon tutkittavaa. Luova työ on kuitenkin inkrementaalista ja innovaatiot syntyvät vähän kerrassaan. Ns. heureka-neronleimaukset ovat toki paljon hauskempia tarinoita, mutta eivät tue innovaatioista tehtyä tutkimustietoa.

 

Vakavasti taidetta tekevät yleensä ymmärtävät sen, että inspiraatio on toissijainen ja tärkeämpää on vaan saapua paikalle ja alkaa tekemään. Harrastelijat odottavat inspiraatiota ja motivaatiota. 

 

’Kukkamuotokuvat’ on tutkielma apofeniasta eli merkityksen löytämisestä kohinasta. Se on tutkielma kasvien lisääntymismekanismista ja sen inhimillistämisestä sekä siitä, miten löytää yllättävän tuttuja tai täysin vieraita piirteitä noista värikkäistä siementehtaista. Se on tutkielma siitä hienosta rajasta, jolloin ei-kukka muuttuu kukaksi ja kun se lakkaa jälleen olemasta kukka.

https://www.flickr.com/photos/adrenalin/sets/72157670658821432

 

 

Älkää tunteko syyllisyyttä

 

Älkää tunteko syyllisyyttä siitä, että kuvaatte tai siitä, että kuvaaminen on jäänyt vähemmälle; ei siitä, että kuvaatte jotain tiettyä, mahdollisesti kapeaa sektoria, ettekä joka ikinen päivä kokeile jotain uutta. Eikä siitä, että kokeilette aina jotain uutta ja kehitytte laajalla alueella ilman, että olisitte erityisen hyviä yhtään missään.

 

Tästä sen sijaan voi puolestani jo tuntea hieman syyllisyyttäkin:

 https://xkcd.com/1314

 

 

Arttu Manninen

Kirjoittaja on ohjelmoija ja harrastaa taidevalokuvausta

https://www.instagram.com/peikkotuli/

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Viimeisimmät
Please reload

Etsi aiheittain
Please reload

Seuraa meitä
  • Facebook Social Icon
  • Pinterest Social Icon
  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black Pinterest Icon

© 2017-2019 by Fotojoogaa mielelle