Vieraskynä: Tee unelmistasi sopivan kokoisia
Joskus kymmeniä vuosia sitten luin Valituista Paloista tekstiä unelmista. Mieleeni jäi vain pieni tarina vanhemmasta englantilaisesta neidistä tai rouvasta ja hänen jokakesäisestä toteutetusta unelmasta. Siitä, että hän menee hienoon kahvilaan, tilaa hyvää teetä ja leivoksen. Nauttii niistä valkoiset hanskat kädessä kahvilassa ja tuntee itsensä hienoksi ladyksi.
Tarina jäi itämään mieleeni ja samalla ihmetyttämään. Kuinka jonkun unelma voi olla vain kahvilassa käynti. Eikö unelmien pitäisi olla suuria ja mahdottomia? Eihän unelmaa voi vain saavuttaa joka vuosi menemällä kahvilaan.
Vuosia myöhemmin juttelin mukavan vanhan rouvan kanssa. Hän oli lähes satavuotias ja omasi elämänviisautta. Yksi hänen viisauksistaan oli se, että hän sanoi ihmisten kuolinvuoteellaan katuvan tekemättömiä asioita. Niitä unelmia ja hölmöyksiä mihin ei ikinä uskaltautunut mukaan. Ei ihminen kadu virheitään, sillä niistä oppii. Vaan katuu asioita mitä ei uskaltanut tehdä. Elämätöntä elämää.
Näiden keskusteluiden jälkeen aloin hiljalleen ymmärtämään tarinaa valkohansikkaisesta naisesta. Siitä kuinka hän jokaisella lomallaan toteutti yhden unelmansa. Pienen, mutta hänelle niin tärkeän. Unelmathan pitää toteuttaa, jottei sitten vanhana joudu katumaan.
Joku viisas tuntematon on joskus sanonut, että unelma ilman suunnitelmaa on vain toive. Ja vasta niiden toteuttaminen tekee niistä muistoja. Muutoin eletään vain toiveiden maailmassa. Maailmassa jossa vain haluaa asioita, muttei ole suunnitelmaa niiden saamiseksi.
Mitä vanhemmaksi itse tulen, niin sitä selkeämpiä unelmia muotoilen. En niitä, jotka alkavat lauseella: Sitten kun on mahdollista...
Vaan niitä, joita on mahdollista toteuttaa. En niitä, jotka jäävät odottamaan aikaa, jota ei välttämättä enää tule.
Unelmista tulee helposti liian suuria ja vaikeasti toteutettavia. Haaveillaan asioista, joita toteutetaan kun aika on kypsä. Eläkkeellä, sitten kun lapset on aikuisia tai varallisuus on riittävä. Entä jos se elämä ei viekään siihen suuntaan, että niitä unelmia pystyy toteuttamaan. Ei tule varallisuutta tai tervettä vanhuutta. Tulee vain katkeruus toteutumattomista haaveista.
Mitä vanhemmaksi itse tulen, niin sitä selkeämpiä unelmia muotoilen. En niitä, jotka alkavat lauseella: Sitten kun on mahdollista... Vaan niitä, joita on mahdollista toteuttaa. En niitä, jotka jäävät odottamaan aikaa, jota ei välttämättä enää tule.
Tämä näkyy nykyään myös valokuvauksessa. Ajattelen ja haaveilen kuvista, joihin tiedän pystyväni. Hyvistä kuvista, jotka pystyn toteuttamaan. Sellaisia, joiden toteuttamispolun tunnen ja tiedän mitä konkreettisia asioita joudun niiden eteen tekemään. Minne menen, miten sinne pääsen, mihin aikaan pitää olla paikalla ja millä budjetilla pärjään.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos saan idean tai haaveen, niin pohdin aika nopeasti onko se toteuttamiskelpoinen. Olenko riittävän terve, pystynkö toteuttamaan sen ja mitä se vaatii. Jos näen, että siitä syntyisi toteuttamaton haave niin jätän sen vain toteutumattomien unelmien arkistoon. Ehkäs sitten joskus, mutta todennäköisesti ei.
Mutta jos näen idean, unelman tai haaveen toteuttamiskelpoiseksi, niin alan etsimään polkua kuinka sen tekisin. Yksi pienistä unelmista oli viime syksynä se, että pääsen ottamaan kuvan Tukholman Skogskyrkogårdenin hautausmaalla olevasta kivirististä. Haaveesta tuli unelma, koska sen pystyi toteuttamaan. Unelma ei kylläkään ikinä toteutunut kokonaisuudessaan, sillä hautausmaalla tehtiin ruohikon uusintaa ja ristin ympäristö oli täynnä koneita. Mutta siltikin, yritin toteuttaa unelmani ja siitä tuli hyvä mieli.
Tee unelmistasi sopivan kokoisia.
Tee unelmistasi sopivan kokoisia. Unelmia, jotka nykyisessä elämäntilanteessa pystyt toteuttamaan. Et voi siirtää aina haaveita ja unelmia tulevaisuuteen, koska silloin unohdat elämisen. Kuolinvuoteella muistaa ne tehdyt asiat ja harmittelee niitä asioita mitä ei uskaltanut edes yrittää.
Teksti ja kuvat Kari Vahtolammi
IT-suunnittelija joka tutkii maailmaa kameran avulla.
