top of page

FOTOJOOGAA

MIELELLE

Minä kuvassa ja kuvaajana

Minun on teini-iästä lähtien ollut vaikeaa katsoa itseäni valokuvista ja välttelen siksi kameraa. Äidin perintönä ilmeeni jähmettyy aina kameran edessä, ja mielestäni epäonnistun aina kuvissa. En osaa ottaa kameran edessä "peili-ilmettäni", eli sitä ilmettä, jolla peilin eteen mennessäni automaattisesti nostan valahtaneita kulmiani. En tunnista tai hyväksy itseäni kuvissa, aivan kuten en tunnista omaa nimeänikään - näkymätön lapsi, jota ei kutsuttu etunimellä.

Olen pitkään haaveillut omakuvasta, jossa tulisi esiin jotain piilossa pidettyä mystisyyttä ja leikkiä, joiden tunnen edelleen kuplivan sisälläni. Olisin kameran edessä huolellisesti toteutetussa rooliasussa, -meikissä ja -ympäristössä, ammattikuvaajan näkemänä. Tuntuu, että siten itseä olisi helpompi katsoa. Ehkä se kuitenkin olisi pakoa todellisuudesta? Toisaalta se voisi olla lempeä askel kohti myötätuntoista itsen kohtaamista, lopettaa touhuamisella ja itseironialla kuorrutettu pysähtymisen ja kohtaamisen väistely.

Kipuilen parhaillaan elämäni ensimmäisen ikäkriisin kanssa ja näen vanhuuden kuvissani. Viimeaikoina olen kuitenkin kiinnostunut kuvaamaan myös omakuvia, käsittelemään niiden kautta erilaisia tunnetiloja, sisäisiä ristiriitatilanteita, tätä vanhenemista ja uutta elämäntilannetta.

Itsensä tuntevana ja hyväksyvänä on helpompi tunnistaa myös kuvauskohteesta se olennainen, usein piilotettu, ja tallentaa se omalla persoonallisella tyylillä.

Fotojoogaa mielelle -verkkokurssilla yhdistämme valokuvaamiseen tunteita ja otamme vaikuttavia kuvia

Valokuvaaminen on minulle mielen joogaa. Fotojooga onkin opettanut paljon itseni hyväksymistä ja auttanut löytämään ominta tapaani harrastaa valokuvausta. Jokainen kurssitoteutus on omanlaisensa, osallistujiensa näköinen ja tuntuinen ja opettaa minullekin jotain uutta. On ollut koskettavaa seurata myös entisten kurssilaisten kasvanutta uskallusta tulla kuviensa kautta näkyväksi, nähdä ja kertoa tarinoita. Valokuvausta voi käyttää itsetuntemuksen lisäämisen sekä tunnetyöskentelyn apuvälineenä. Kurssilla pyrimme tunnistamaan omia tunnetiloja, elämän iloja ja haasteita itse otetun valokuvan kautta. Valokuva voi toimia myös näkökulmien ja uskomusten avaajana silloin, kun kuvaan on tallentunut jotain yllättävää.

Tavoitteena on, että uskallat välittää oman näkemyksesi ja kokemuksesi. Pääset lähemmäs omaa tunnistettavaa tyyliäsi, riippumatta vallitsevista suuntauksista tai säännöistä. Kuvistasi tulee vaikuttavampia, ja kuvaajana tunnet itsesi paremmin.

Kurssi kehittää herkkyyttäsi kiinnittää huomiota ilmaisullisiin asioihin, jotka kuvaan tallennettuna välittävät tunteen sekä herättävät henkiin tarinan.

Kuvistasi tulee merkityksellisempiä niin itsellesi kuvaajana kuin katsojallekin. Vaikuttavia kuvia.

Lue lisää täältä, kurssi alkaa 13.8.2020 ja kestää 5 + 1 viikkoa. Tervetuloa mukaan tunnekuvamatkalle!

Viimeisimmät
Etsi aiheittain
Seuraa meitä
  • Facebook Social Icon
  • Pinterest Social Icon
bottom of page