Mietitkö koskaan, miksi joku kuva vaikuttaa sinuun vahvasti?
Etsitkö keinoa löytää itsestäsi luovuutta?
Voiko tunteita ja valokuvaamista yhdistää?
Vaikuttava kuva -valokuvauksen verkkokurssi vie kuvaajan tunnekuvamatkalle
Jotkut valokuvat ovat niin vaikuttavia, että ne menevät heti syvälle omaan tajuntaan ja jäävät mieleen. Ne herättävät ajatuksia, tunteita ja kehollisia tuntemuksia. Hyvä valokuvaaja kykenee tuomaan oman havaintokykynsä ja "soundinsa" meidän kaikkien ihasteltavaksi. Hänellä täytyy olla tekniikan hallitsemisen lisäksi hyvä tuntemus itsestään kuvaajana ja hän uskaltaa näyttää sen.
Vaikuttava kuva -verkkokurssilla kerromme miten valokuvaamista, tunteita ja tekniikkaa voi yhdistää
Valokuvausta voi käyttää myös itsetuntemuksen lisäämisen sekä tunnetyöskentelyn apuvälineenä. Kurssilla opitaan tunnistamaan omia tunnetiloja itse otetun valokuvan kautta. Valokuva voi toimia myös näkökulmien ja uskomusten avaajana.
Tavoitteena on uskaltaa välittää oma näkemyksesi. Pääset lähemmäs omaa tunnistettavaa tyyliäsi ja ilmaisuasi, riippumatta vallitsevista suuntauksista tai säännöistä. Kuvistasi tulee vaikuttavampia ja kuvaajana tunnet itsesi paremmin.
Kurssi kehittää herkkyyttä kiinnittää huomiota asioihin, jotka kuvaan tallennettuna välittävät tunteen sekä herättävät henkiin tarinan. Kuvista tulee merkityksellisempiä niin kuvaajalle kuin katsojalle.
Kenelle
Kurssi sopii jokaiselle, jota valokuvaus ja omien tunteiden tutkiminen kiinnostaa. Halutessasi voit työstää kurssin avulla ajankohtaista, tunteita herättävää haastetta mutta myös antaa tilaa ilolle ja leikille. Voit myös houkutella suojakuorien alta esiin jotain sinne haudattua tunnetta.
Lähtötasostasi riippumatta kurssi kehittää sinua valokuvaajana, sillä harjaannut entistä paremmin näkemään ja tallentamaan kuvauskohteesi tunnelman. Oli kohteesi mikä tahansa: luonto, ihminen, kaupunkimaisema tai vaikka rallitapahtuma.
Kalustoksi kurssin suorittamiseen käy mikä tahansa kuvausväline kamerapuhelimen ja järjestelmäkameran väliltä. Kamerasi peruskäyttö sinulla tulee olla hallussa ja olet kiinnostunut kehittymään harrastuksessasi myös ilmaisullisesti. Meistä kurssin vetäjistä toinen kuvaa järjestelmäkameralla ja toinen kännykkäkameralla.
Mitä on luvassa
Vaikuttava kuva -verkkokurssi kestää viisi viikkoa. Vaikuttava kuva -valokuvauksen verkkokurssi toteutetaan seuraavan kerran keväällä 2018.
Kurssisivusto on auki n. kuukauden kurssin päättymisen jälkeen, joten voit edetä kurssilla omaan tahtiisi.
Kurssi toteutetaan kokonaisuudessaan verkossa.
Jokaisella viikolla on oma teema. Viikkoteemaan liittyvien materiaalien ja tehtävien avulla lähestymme valokuvaamista monipuolisena, parhaimmillaan myös terapeuttisena ja läsnäolotaitoja lisäävänä taidelajina ja harrastuksena.
Keskeistä kullakin viikolla on kuvaustehtävät, joiden tulokset voit halutessasi jakaa omien pohdintojesi kera keskusteluryhmään. Tavoitteena ei ole vain suorittaa annettua tehtävää, vaan myös havainnoida ja avata otettua ja valittua kuvaa. Opimme katsomalla toisten kuvia ja kuulemalla toisten näkökulmia omiin kuviimme.
Viikkoteemat
-
Fokus - Minä kuvassa ja kuvaajana
- omakuva, itsen näkeminen kuvassa
- minä kuvaajana
-
Valo - Uskallus, näkyväksi tuleminen
- tunteiden tunnistaminen kehomielessä
- itsen, tunteiden ja oman tyylin näkyväksi tekeminen
- valo ja varjo kuvassa
-
Tarina - Herkkyys nähdä ja välittää tarina
- kyky nähdä ja kokea, luovuus.
- tarina minussa: haavoittuvuus, elämänhäpeä (perfektionismi, kontrolloinnin tarve, suorittaminen), palautteen sieto
- tarina valokuvassa
-
Rajaus - Mikä on riittävästi?
- karsiminen, riittävyys
- hyväksytyksi tulemisen tarve ja jaksamisen rajat
- kuvan sommittelu ja rajaus
-
Jälkikäsittely - Palautuminen ja läpikäynti
- stressi, ylikuormittumisen merkit
- valokuvaaminen stressistä toipumisen välineenä
- jälkikäsittely ja kuvankäsittely
Viikkomateriaali
Uusi aineisto ilmestyy kurssisivustolle aina perjantaisin.
- Kirjallista materiaalia ja äänitteitä viikon teemaan liittyen
-
Viikkotehtävät
-
Kuvaustekninen materiaali
-
Mukava tietää ja lisätieto -vinkit
-
Valokuvien sekä ajatusten jakaminen, analysointi ja keskustelu kurssin omassa Facebook-ryhmässä.
Huomaathan
Kyseessä ei ole valokuvaustekninen kurssi, vaikka jokaisella viikolla on myös kuvaustekninen osio. Vinkeillä ohjaamme kurssilaisia syvemmän tiedon lähteille (tekninen osaaminen, kuvankäsittely, julkaiseminen somessa, luovuus jne.).
Verkkokurssi ei sisällä henkilökohtaista valmennusta tai ohjausta, mutta me vetäjät olemme kurssin facebook-keskusteluryhmässä seuraamassa keskustelua ja kommentoimassa. Palaamme tarvittaessa syventävästi paljon keskustelua herättäneisiin aiheisiin.
Kurssi ei sovellu akuuttiin tunne-elämän kriisiin.
Ilmoittautuminen on sulkeutunut
Vaikuttava kuva -valokuvauksen verkkokurssi toteutetaan seuraavan kerran keväällä 2018.
Oletko jo ilmoittautunut? Kurssilainen (17.11.2017 alkanut kurssi), voit kirjautua kurssisivustolle tästä :
Palautetta edelliseltä kurssilta:
"Ylitti odotukset. Epäilin kykyäni ymmärtää ja ilmaista kuvin muuta kuin sitä mitä ne konkreettisesti esittävät. Tällä kurssilla sen vasta opin, ainakin tietoisesti. Tunteiden ilmaiseminen on itselleni muutenkin kömpelöä, mutta kurssi antoi eväät tehdä se rakkaan harrastukseni keinoin."
”Ensimmäisen viikon tehtävän aiheuttama reaktio minussa oli aivan uskomaton. Päässäni tapahtunut muutos oli jotain sellaista, mitä en olisi ikinä uskonut tapahtuvaksi valokuvauskurssin avulla! Kurssi oli enemmän kuin hintansa väärti jo ensimmäisen viikon aikana.”
”Kurssi oli elämänvaiheeseeni paremmin kuin hyvin sopinut osanen, joka mukavasti haastoi minua syventämään valokuvausharrastustani. Kurssista muotoutui tärkeä osa kesääni. Olen kurssin myötä oppinut tietoisemmin valokuvaamaan tunnetilojani ja syvällisemmin katsomaan valokuvia."
”Myös tekstin kautta sain syvempää ymmärrystä siihen, miksi yleensäkään harrastan valokuvausta ja miten valokuvaus linkittyy muuhun elämääni. Motivaationi hankkia lisää tietoa ja osaamista valokuvaukseen liittyen on lisääntynyt kurssin aikana. Olen vähitellen oppinut näkemään kuvissani tarinoita (ennen kurssin alkua en niitä vielä nähnyt) ja olen siitä erittäin iloinen.”
"Kurssin tehtävät haastoivat kuvaamaan sekä tarkastelemaan kuvattavia kohteita minkä muuten olisin jättänyt huomiotta."
"Valokuvaajana sain oppia tekniikoista ja muiden näkemyksistä heidän kuviensa ja kommenttiensa kautta. Osallistujien kuvat innoittivat tutkimaan omia kuvakulmiani heidän kuviensa ja tarinoidensa kantilta, jopa matkimaan niitä omaan ympäristööni soveltaen."
"Suurin ilo oli ehdottomasti jakamisen ilo! Oli ihana nähdä muiden kuvia ja kuulla heidän tarinoitaan. Mielenkiintoista ja antoisaa oli myös saada kommentteja toisilta omiin kuviin ja tarinoihin."
"Kiitos paljon kurssista, oli parempi kun olisin osannut kuvitella. Tehtävät olivat mielestäni hyvin laadittuja, niihin pystyi asennoitumaan kevyesti ja toisaalta mahdollisti syvemmänkin itsen tutkiskelun. Näissä tehtävissä en kuitenkaan tuntenut ylittäväni mitään ja kurssi tuntui koko ajan kivalta."
"Tämän kurssin myötä on kyllä auennut uudella tavalla näkeminen, tunteminen ja tulkitseminen kuvien ja kuvaamisen suhteen. Sen myötä myös jotain isompaa, jota en osaa oikein sanoiksi vielä pukea. Jotain sellaista, joka liittyy isommassa mittakaavassa fokukseen, rajaamiseen, esiin tuomiseen, varjoihin piilottamiseen jne... Aikamoista."
"Tavallaan löysin harrastukseni uudelleen paljon syvempänä ja samalla löysin itselleni tunteiden ilmaisukeinon, jollaisen voin sallia itselleni. Kuvin esitettyinä ei tarvitse niin hävetä itseään."
"Mukavaa oli osallistua juuri kykyjensä mukaan."
"Kurssilla oli turvallinen ja lempeä ilmapiiri. Kuitenkin myös oli sopivalla tavalla haastetta."
"Kurssisivuston ilme oli mainitsemisen arvoisen selkeä ja informatiivinen. Mahdottomasti kutkuttaa ajatus, että tuolla layoutilla olevan Fotojooga-kirjan saisi joskus hankkia omaksi harjoituskirjakseen. Tämähän on kurssina ajaton ja olisi mahdollista kehittyä kuvaajana ja ihmisenä tulevaisuudessakin tehtäviä uudelleen tehden."
Kurssikuvagalleria
Galleriassa otteita kuvasadosta kurssilaisten tunnekuvamatkojen varrelta.
Vaikuttava kuva -verkkokurssi vain 59 eur!
Vuoden 2017 viimeinen kurssitoteutus tarjoushintaan, vain 49 eur! Käytä tilaisuus hyväksesi, tule mukaan etsimään valoa, iloa, tunnetta ja tarinoita kaamokseen - valokuvaus on ympärivuorinen harrastus.
Kurssin vetäjät
Anne Toivonen
Olen luontovalokuvaaja. Kuvaan macro-ja maisemakuvia luonnonvalossa. Erilaiset luonnon omat sommitelmat kiehtovat minua ja niistä muodostuu valon heijastamana tunnelmia ja tarinoita, jotka puhuttelevat minua.
Kuvaan Nikon D750 järjestelmäkameralla. Mieluisimmat objektiivit ovat Sigma 24-105mm f4, Micronikkor 60mm f2.8 ja Samyang 14mm f2.8.
Koulutus: Valokuvaamisen opinnot. Psykoterapeuttiset valmiudet, psykodynaamisen psykoterapian opinnot, Mindfulness- ja rentoutusohjaaja, NLP-master, psykofyysinen fysioterapeutti erityisalueena kehoterapian menetelmät, leikkaus-anestesia sairaanhoitaja.
https://www.instagram.com/anne_toivonen/
Tuula Ahde
Tällä hetkellä kuvaan lähinnä luontoa ja makrokuvia. Olen kiinnostunut kehittymään katukuvauksessa ja opettelen varovasti ottamaan myös ihmisiä mukaan kuvaamiini näkymiin. Etsin ja näen omissa sekä muiden kuvissa tarinoita ja tunteita.
Kuvauskalustooni kuuluvat kamerapuhelimet Lumia 1020, 920 ja 950XL, iPod Touch sekä Black Eye Lens -linssit, otsalamppu ja isohko pala eristemattoa.
Olen harrastajakuvaaja, ammatiltani visuaalinen suunnittelija, MAT.
https://www.instagram.com/tuulahde/
http://kamera-lehti.fi/makrokuvia-mordorista/
HUOM!
Verkkokurssi ei sisällä henkilökohtaista valmennusta tai ohjausta, mutta olemme facebook-ryhmässä seuraamassa keskustelua ja kommentoimassa. Palaamme tarvittaessa paljon keskustelua herättäneisiin aiheisiin. Kurssi ei sovellu akuuttiin tunne-elämän kriisiin.
Saat meihin yhteyden sivun alareunan lomakkeella tai sähköpostitse
fotojooga ( at ) gmail.com.
Fotojooga on myös
Facebookissa: Fotojoogaa mielelle
Pinterestissä: @fotojoogaa
Instagramissa: @fotojoogaa_mielelle, #fotojoogaamielelle, #vaikuttavakuva #fotojooga